Verkkokauppa avattu

Eli päätin tehdä verkkokaupan Holvin avulla, siellä kun onnistuu myös maksaminen, ei tarvitse alkaa itse vääntämään verkkokauppaa tähän WordPressiin.

Toki sekin on mahdollista ja jopa verkkomaksujen integrointi on mahdollista, mutta vaatii jo sitten koodaamista sun muuta, miksi keksiä pyörä uudelleen, kun joku sen on jo tehnyt, varsinkaan jos siitä ei sen kummempaa tule. Toki jos nyt joku tietää/osaa tehdä sen integroinnin tähän WordPressiin näppärästi, saa toki ilmoittautua. Olisihan se ihan hienoa että se toimisi tässä. Mutta nyt mennään tällä.

Verkkokauppaan löytyy nyt linkki myös Facebookista. Alkuun sieltä voi siis ostaa lahjakortteja kuvauksiin, mutta myöhemmin tulen lisäämään myös kemia myynnin suoraan sinne. Lisäksi on ajatus myydä sitä kautta myös kursseja, kunhan saan materiaalin ja ajan valmiiksi sitä varten. Eli olkaahan kuulolla siihen liittyen jos kiinnostusta löytyy, joka tapauksessa kevään aikana olisi tarkoitus kaksi päivää kestävä kurssi järjestää.

 

Purukumilla me paikkasimme sen

Matin autosta on rengas puhjennut ja purukumilla me paikkasimme sen, sanottiin lastenlaulussa. No ihan purukumilla ei kuitenkaan tehty nyt mitään, mutta kumilla kuitenkin.

Ongelmana oli viritys jalustassa, jossa keskiputken halkaisija on pienenmpi kuin kamerapään, joten olin jossain vaiheessa laittanut kaksipuoleista paksua teippiä, alumiinilevyn paloja ja kuumaliimaa jotta putki olisi paksumpi ja saisin kamerapään kiristettyä.

Toimihan se varmaan vajaan vuoden verran, mutta nyt se viritys alkoi löystymään ja Virossa ollessani, se aiheutti jo ongelmia, kun ei kamera pysynyt paikoillaan kun kasetin laittoi kiinni kameraan.

Ensin mietin muoviputkea, mutta sopivaa ei löytynyt ja kun oli asiaa muutenkin motonettiin, niin sieltä löytyi kumiputkea, josta sahasin palasen, halkaisin sen ja otin palan välistä pois. Nyt kamerapää istuu hienosti, varalle ostin vielä kierretappisarjan ja muutaman aluslevyn, jos ei muuten ala pysymään niin sitten laitetaan aluslevyt ja pultilla kiinni päältä, ei heilu enää. Mutta ainakin nyt tuntuu tukevalta.

Aina silloin tällöin joutuu tekemään muutoksia, kun ei ole varaa oikeaan Riesin jalustaan 😀 Seuraava hankinta on sitten pyörät jalustan jalkojen alle, lukoilla varustettuna, helpompi liikutella ja pysyy paikallaan.

Tubecon ja kuvausta

Eli Tubecon oli ja meni.

En enää muista kerroinko, mutta Tubeconista kävi porukkaa (Adama ja Merkku Tuberoomista) tutustumassa valokuvaukseen ilman sähköä. Kiitokset vielä kerran heille, oli mukavaa päästä esittelemään vanhaa valokuvasta.

Itse en kerinnyt paikalle,  mutta onneksi tyttäret olivat “edustamassa”.

Vasta tänään pääsin katsomaan videon, se on vaan aina hämmentävää katsoa itseään videolla.

No, joka tapauksessa, tässä video: https://www.youtube.com/watch?v=njTzRv-MIYc

Edellisenä viikonloppuna kuvasin Tapanilan Taivaan alla tapahtumassa, luonnonvalolla, luonnonvalo on mukava, mutta iltaisin se loppuu aika nopeasti mikä tuli huomattua.

Koska prosessi hyödyntää vain sinistä ja uv valon aallonpituuksia, iltaisin molemmat loppuvat aika nopeasti, eli jos klo 19 aikoihin oli valotusaika n. 10s, oli se vajaata tuntia myöhemmin jo 30s.  Siitä taas reilu puoli tuntia myöhemmin se olikin jo minuutin eikä sekään ollut enää riittävä. Kuvia ei ole esittää, koska kaikki kuvattavat olivat alaikäisiä, enkä huomannut kysyä kuvan julkaisulupaa.

Toinen kuvista oli aika pelottava, kun kaksi pientä lasta heiluu ja valotusaika oli mitä oli, niin kuvaan tuli sellainen horror movie tyyppinen tunnelma.

Edelleen kyselen sellaisen mallin perään jolla olisi paljon pisamia, ja joka haluaisi tulla ikuistetuksi märkälevy tekniikalla. Saa ilmiantaa. 🙂

 

 

Pienissä häissä & paripotretti

Tai ei nyt kuitenkaan pienissä häissä, vaan oikeastaan polttareissa, eikä ihan pienissä.

Eli hyvän ystäväni duunikaveri oli menossa naimisiin ja hän (ei siis sulhanen) oli ehdottanut polttari porukalle märkälevykuvausta yhdeksi ohjelmanumeroksi ja sehän sopi minulle, varsinkin kun aikataulut saatiin lopulta sopimaan.

Aloitimme klo. 10 lauantain aamuna, olin laittanut valot ja kemiat aikalailla kohdilleen, jotta pääsimme heti kättelyssä kuvaamaan. Tosin heti ensimmäiseksi tuli ongelmaksi valo, tai sen puute. 6000Ws ei riittänyt alkuunkaan aukolla 8. Joten tässä olevassa kuvassa valoa on 2x9000Ws, nyt valoa oli jo sitten tarpeeksi, täytyy myöntää että sekoitettu kollodioni oli jo vanhaa, kahdesta pullosta pohjat niin sanoakseni. Mutta se tietää sitä, että valoa tarvitaan vain enemmän.

Note to myself, soita ja kysy vieläkö se 6000Ws voimaosa ja välähdyspää oli myynnissä. Valoa ei voi olla liikaa.
Kundit eivät tosin osanneet olettaa että sieltä tulee instant rusketus.

Tuossa ennen polttareita minulla oli kunnia kuvata yhtä hieman varttuneempaa pariskuntaa, työkaverini äitiä ja hänen miestään. Myös se oli mukava ja lämmin tapaaminen ja ilmeisesti myös mallit olivat kuvaan tyytyväisiä. Ainakin hauskaa heillä tuntui olevan ja kuvasta kuulemma tehtiin vielä kiitos kortit, kyseessä oli herran syntymäpäivä, paljonko? Niin en ala enää arvailemaan, ainakin 80, saattoi olla jopa 90, mene ja tiedä. Kiitokset Ollille.

Tästä on taas hyvä jatkaa kun kerran lähes kaikkia kemioita löytyy nyt, lukuunottamatta hopeanitraattia. Mutta sillekin varmasti löytyy joku mistä ostaa. Jotain uutta sivustolle on myös tulossa, mutta siitä taas lisää kunhan kerkiän tekemään sen muutoksen.

Cadmium bromidia

Tein tilauksen Puolasta Keten Chemicalsista, oli cadmium bromidia, kollodionia, etteriä ja etikkahappoa. No reilun viikon kuluttua aloin kysellä paketin perään ja sain Ketenistä seurantakoodin. Seurantakoodin mukaan paketti oli tullut Suomeen heti pari päivää sen jälkeen kun se oli lähetetty. No soitto huolintafirmaan ja kävi ilmi että Tulli on noutanut paketin.

Soitto tulliin, ei tietoa, soitto lentotulliin, ei tietoa, käskettiin soittaa takaisin huolintaan. Huolinnasta kerrottiin uudellen, että Tulli oli noutanut paketin. Odottelin teilun viikon ja soittelin taas tulliin, josta sitten päästiinkin jo eteenpäin, eli paketti on tullilabrassa ja ei mitään tietoa kuinka kauan kestää, jos pakettia edes saisi takaisin.

Noin viikko sitten huolinta firmasta oli soitettu tyttären puhelimeen, hän ei ollut vastannut, mutta oli sitten saanut viestin että pakettia olisi yritetty tuoda. Edelleenkin tyttärelle tulee soitot, kun minä olen liittymän omistaja edelleen, olen yrittänyt saada vaihdettua DNA:n kautta liittymän yhteystietoja, tuloksetta. Mielenkiintoista tässä on se, että toisen tyttären liittymän kanssa se onnistui.

No nyt sitten on kaikki tavarat himassa, se mikä tullia oli kiinnostanut, oli kadmium bromidi. Siitä ei ollut löytynyt mitään. Seuraavaksi alan tutkia hopeanitraatin tilaamista, jääköhän sekin tulliin 😀

Nyt on hyvä alkaa sekoittamaan kemioita…..

Jalusta ja filmikehitystä

Ei nyt ihan uusi, mutta ainakin tukeva. Jalusta on joku Riesin malli johon on tehty uudet jalat, painoa on sen verran, ettei yhdellä kädellä nostella tuosta noin vain.

Jalustaa piti modata vielä hieman, eli poistaa putken päästä sellainen pyöreä lätkä. Sahaamisessa menikin vähän pidempään, kun se pää jota sahasin olikin umpinainen. Kamerapäänä toimii nyt sitten Tiffen SH-200 PRO Tilt pää. On iso, tuohon voi huoletta laittaa vaikka nyt tuon 10×12″ puukameran lasin kera, ei heilu eikä huoju, tuossa päässä on vielä kallistusmahdollisuus sivulle. Jos nyt joku tuollaista kaipaa isolle kameralle, niin kannattaa ottaa yhteyttä Salamaselänteelle ja kysyä, niitä jäi vielä pari kappaletta sinne.

Eilen sitten kehittelin ensimmäistä kertaa E6-filmejä, olin joskus ostanut Tetenalin kehitys kitin, en ollut varma sen toimivudesta. Joten ensin kehitin vain kaksi filmiä ja kun se onnistui, niin siitä rohkaistuneena päätin kehittää kuusi lisää, tässä kohtaa kaikki ei mennytkään kuin Strömsössä.

Ilmeisesti jossain vaiheessa meni kiinnite ja värikehite kannut sekaisin, eli kun laitoin omasta mielestä väri-kehitteen, niin laitoinkin kiinnitteen. No senhän arvaa mitä tapahtuu siinä vaiheessa, no oli sitten kirkkaita filmejä purkissa lopuksi. Täytyy katsoa paljonko niitä Dia filmejä oli vielä siellä jääkaapissa odottamassa kehitystä, että kannattaako ostaa 5l satsi vai pärjääkö 1l satsilla.

Mutta täytyy kehitellä joka tapauksesas itse, kun ei ole enää Foto-ykkösellä kehitys palvelua E6:lle. Ei se nyt niin vaikeata ollut, ainoa mikä tuotti vähän hankaluuksia oli kemioiden pitäminen 38 asteessa koko prosessin ajan.

Muutama skanni

Ei kuitenkaan muutama risu, kuten Youtube videossa.

Sain viikonloppuna kehiteltyä muutamat rullat mitä olin kuvannut Rolleiflexillä.  Tässä kuva Barcelonasta, jossa käytiin viime syksynä, oli mahtava kaupunki, toivottavasti joskus toiste uudelleen. Kelitkin olivat todella suotuisat. Mutta Rollei täytyisi viedä huoltoon, pitkät ajat tahmaavat, samoin kun ikänkö vaivaa, niin tähyslasi olisi hyvä vaihtaa kirkkaampaan.

Olen miettinyt, josko leikkotähyslasin vaihtaisi, vai vain kirkkaan, kiinan pojat tekevät tosin halvalla, joten voisi kokeilla ostaa molemmat ja sitten kumpi paremmin sopii, niin käyttää sitä. Tosin olen kylläluvannut itselleni, että 50-vuotis lahjaksi ostan sitten uuden, mieluusti sen f2,8 version, tai jos nyt ei ihan uutta, niin melkeen kuitenkin.

Loput kuvat laitan taas galleria puolelle, josta niitä voi käydä katselemassa.

Huomenna on sitten suuri päivä, kun Vantaan taidemuseo Artsissa avautuu Suomi 100v teemalla Vallaton/Rascal näyttely, olen siis mukana näyttelyssä yhdellä työllä, joten tervetuloa vaan, ystävät ja kylämiehet.

Vaihto

Vaihdoin tässä palveluntarjoajaa ja ajattelin että kun kerran WordPressillä tehdään, niin vaihto onnistuu kivuttomasti.

Niin sitä ihminen vasten parempaa tietoa kuvittelee kaikenlaista, no ei mennyt ihan kuin Strömsössä tämäkään, nyt kuitenkin on saatu vanhat postaukset näkyviin, mutta muutama pikkujuttu, kuten galleriat ja vanhojen kuvien näkyminen vanhoissa postauksissa, ei ole ihan helppo juttu.

No, nyt tiedän mitä se vaatii, katsotaan saadaanko kaikki kuvat vielä näkyviin kirjoituksiin, voi olla ettei, mutta sille ei voi mitään enää.

Uusi vuosi uudet kujeet, eli hyvää uutta vuotta kaikille.