Kirppislöytöjä ja kukkakuvia

Tuli eilen käytyä kirppiksellä ja jollain oli myynnissä vanhoja visiittikortteja kohtuuhinnalla. Päätin sitten ostaa muutamia ja skannata ne myös.  Tässä kuvassa on herra käynyt Oulussa F. Suomelan valokuvaamossa otattamassa jouluaattona vuonna 1913 valokuvan itsestään. Hyvin kuva on säilynyt vaikka ikää on jo toistasataa vuotta. Nimikin oli kirjoitettu taakse, mutta sitä en nyt tähän hätään enää muista.

Sain ajatuksen keräillä näitä lisääkin, sekä tehdä oma galleriaosio näille kuville, johon laitan sitten mahdollisia tietoja henkilöistä, jos kuvissa on jotain kirjoituksia. Uskomattoman ttarkkoja nämä kuvat ovat myös, tosin ei tuohon aikaan ollut käytössä mitään “kittilinssejä”, kuten nykyisin myydään kamerapakettien yhteydessä.

Samoin ajatukseni olisi kaivaa tietoa näistä ateljeista joissa kuvat ovat otettu, missä ovat sijainneet ja kuka oli valokuvaaja, jos jotain tietoa jostain löytyy.

Eilen oli myös hyvä päivä skannata muutama kukkakuva, joita tuli otettua tuosta kallasta josta kirjoitin joku aika sitten. Kukkakuvia tulee tulemaan lisää, joten niillekin tulee oma galleria osio.

Olen myös tullut enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että lasilevylle kuvattu ambrotypia on vaan hienompi kuin mustalle alumiinille. Lisäksi lasilevyn uudelleen käytön mahdollisuus on plussaa. Alumiinilevyn uudelleenkäyttö on vähän niin ja näin, täysin puhtaaksi saaminen on hankalaa. Toki niitä voisi käyttää ns. valotuksen kokeiluun ensimäisen kerran jälkeen. Mutta kunhan san nuo nykyiset alumiinilevyt käytettyä, en osta niitä enää lisää, vaan käytän vain lasia.

Oppia ikä kaikki

Kävin eilen ostamassa kallan, en kuitenkaan Charlottaa.

Ajatus oli kuvata sitä, no näin toki teinkin, mutta päätin samalla himmentää hieman, jotta saisin tarvittavan syväterävyyden, samalla siirsin kameraa kohti kohdetta, niin että palkeen vetämä alkoi olla jo lähellä puolta metriä.

No siinä laskin nopeasti päässä että jos aukolla 5,6 riitti n. 2x2600ws väläys, niin tokihan nyt aukolla 16 pitäisi riittää 8x2600ws.

No eihän se nyt niin mene, kuten kaikki lukijat tietenkin huomasivat, koska aina kun aukko pienenee yhdellä, niin valotehoa täytyy olla kaksinkertainen määrä, eli lopulta tuli annettua valoa 6x6000ws + kerran se 3000ws, no nyt alkoi riittämään. Kunhan pääsen taas työhuoneellee, skannaan kuvan.

Lisäksi sain vihdoinkin valmiiksi modauksen lasille pakkafilmistä tehdyn 9x12cm perästä. Vielä pitäisi saada kameran palje kiinni ja optiikka  myös. Lisäksi opin eilen sen yhdestä Youtube videosta, että märästä kuvasta voi poistaa filmikasetista tulleet epäpuhtaudet juosevan veden alla käyttämällä pupulituppoa ja sillä “maalaamalla” saa epäpuhtaudet pois, mutta emulsio ei kärsi. Tämän opin kun katsoin eilen yhden John Cofferista tehdyn videon jossa hän putsasi isoa tintypiaa juuri samalla lailla ja kyllä, se toimii.

Sain myös uudet käyntikortit postissa, ovat todella upeita, kiitokset vielä kerran Mika Wistille korttien desiginista.