Kirppislöytöjä ja kukkakuvia

Tuli eilen käytyä kirppiksellä ja jollain oli myynnissä vanhoja visiittikortteja kohtuuhinnalla. Päätin sitten ostaa muutamia ja skannata ne myös.  Tässä kuvassa on herra käynyt Oulussa F. Suomelan valokuvaamossa otattamassa jouluaattona vuonna 1913 valokuvan itsestään. Hyvin kuva on säilynyt vaikka ikää on jo toistasataa vuotta. Nimikin oli kirjoitettu taakse, mutta sitä en nyt tähän hätään enää muista.

Sain ajatuksen keräillä näitä lisääkin, sekä tehdä oma galleriaosio näille kuville, johon laitan sitten mahdollisia tietoja henkilöistä, jos kuvissa on jotain kirjoituksia. Uskomattoman ttarkkoja nämä kuvat ovat myös, tosin ei tuohon aikaan ollut käytössä mitään ”kittilinssejä”, kuten nykyisin myydään kamerapakettien yhteydessä.

Samoin ajatukseni olisi kaivaa tietoa näistä ateljeista joissa kuvat ovat otettu, missä ovat sijainneet ja kuka oli valokuvaaja, jos jotain tietoa jostain löytyy.

Eilen oli myös hyvä päivä skannata muutama kukkakuva, joita tuli otettua tuosta kallasta josta kirjoitin joku aika sitten. Kukkakuvia tulee tulemaan lisää, joten niillekin tulee oma galleria osio.

Olen myös tullut enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että lasilevylle kuvattu ambrotypia on vaan hienompi kuin mustalle alumiinille. Lisäksi lasilevyn uudelleen käytön mahdollisuus on plussaa. Alumiinilevyn uudelleenkäyttö on vähän niin ja näin, täysin puhtaaksi saaminen on hankalaa. Toki niitä voisi käyttää ns. valotuksen kokeiluun ensimäisen kerran jälkeen. Mutta kunhan san nuo nykyiset alumiinilevyt käytettyä, en osta niitä enää lisää, vaan käytän vain lasia.

Yksi vastaus artikkeliin “Kirppislöytöjä ja kukkakuvia”

  1. Joo oot oikeassa tuosta lasista, kun vaan oppisi tekemään kunnolla. Mulla on vielä suunnitelmissa etsiä lasille sopivampi resepti. Myös musta lasi pitää ottaa työn alle, Shane Balkowich kuvaa mustalle lasille ja kuvat on todella upeita,

Vastaa